Kaamea kotimatka

Nyt kun olen toipunut ja käsitellyt mielessäni kaamean kotimatkan painajaisen niin muistin että otin kotimatkalta muutaman kuvankin jotka haluan säilyttää. Yhteenvetona voisi sanoa siitä, että oli kuin olisi ollut keskellä jotain ihmeellistä komedialeffaa - näin jälkikäteen ajateltuna.

Me oltiin myös harkittu, että mennään bussikuljetuksella Denpasarista, mutta joku ihmeellinen tunne siis ihan sisäinen pakko sanoi että älkää ihmeessä menkö. Myöhemmin sainkin kuulla että yhden bussin kuljettaja oli nukahtanut ja bussi oli kaatunut ojaan niin että eräs suomalainenkin oli lyönyt päänsä niin pahasti, että toinen puoli naamaa oli mustelmilla. (nähtiin tää ryhmä Dohan kentällä joille oli näin käynyt) Päädytiin siis tämän tunteen takia vuokraamaan kuljettaja ja auto.

Kuljettajan piti tulla meitä hakemaan hotellilta klo 12:00, joten mentiin sitte allasalueelle häntä venttaamaan hyvissä ajoin. Aika kului ja kello tuli 12:00 - 12:30 - 13:00 ja ketään ei näkynyt. Sitten tuli soitto hotellin omistajan kännykkään ja sain jutella kuljettajan kanssa , joka kertoi että on ruuhkaan jumittunut ja on kyllä tulossa. Taas odoteltiin ja hotellin omistaja soitti uudestaan ja uudestaan (yhteensä noin 5 kertaa) kunnes kuljettaja vastasi puhelimeen ja tulikin sitten noin klo 14:00 meitä hakemaan. Onneksi uudella tila-autolla.

Kuljettaja kysyi meiltä , että voimmeko käydä hänen kotonaan morjenstamassa hänen perhettään kun hän ei ole nähnyt heitä kolmeen päivään kun on ajanut turisteja Surabayan lentokentälle Balilta. Ja ilmeni että hän ei ole myöskään juurikaan nukkunut kuin jotain 6 tuntia yhteensä näinä päivinä...
Tämän lisäksi hän sanoi, että kun hänen autossaan on tällä hetkellä matalaprofiilirenkaat niin ne pitäisi käydä vaihtamassa sellaisiin renkaisiin, jotka kestävät teiden kuoppia. Siinä vaiheessa ajattelin, että mikäpäs siinä, varmaan ihan hyvä vaihtaa kunnolliset renkaat niin matka menee mukavammin.

Suostuimme käymään hänen kanssaan moikkaamassa hänen perhettään ja pakkohan ne renkaat oli vaihtaa.

Kun päästiin renkaiden vaihtoon lopulta (monen mutkan kautta) niin mun oli siis pakko päästä vessaan. Ja pääsinkin rengaskaupan viereisen putiikin vessaan. Järkytyin. Siis ihan hirveää on mennä sellaiseen vessaan jossa on vaan reikä lattiassa ja yritä siinä nyt sitte kyykistyä niin ettei tasapaino mene ja kaadut vesialtaaseen, josta kauhotaan huuhteluvettä ns. pönttöön. Nyt mua naurattaa tämäkin kokemus mutta silloin ei paljoakaan naurattanut.

Renkaanvaihdossa. 

Renkaanvaihdon jälkeen piti tietenkin ajaa tankkaamaan ja laitamaan renkaisiin ilmaa. Täällä se ei muuten ole pelkkä ilmaa vaan Nitrogeeniä - ymmärsin että jotain happirikastettua ilmaa joka auttaa renkaita kestämään kuuman tien paremmin.

No, sitten vihdoinkin päästiin ns lähtemään kohti lauttaa, joka vei meidät Balin saarelta Javan saarelle. Matkalla piti kuitenkin pysähtyä temppeliin , sillä hindut rukoilevat kolme kertaa päivässä ja matkan varrella olikin sitten sellainen temppeli johon kuljettajamme halusi pysähtyä.

Temppelin pihalla odotti pappi, joka viskoi pyhää vettä ihmisten päälle ja minulta kysyttiin että haluatko sinäkin siunauksen matkalle - saisin siitä voimaa ja terveyttä. Vastasin että tottakai. Seremonia meni niin, että ensin pappi roiskutta kaksi kertaa vettä naamaan , kolmannen kerran käsiin ja kädet on sitten vedettävä kasvoista pään yli. Sen jälkeen otetaan kolme riisinjyvää vasemmalla kädellä, jotka syödään ja loput riisit painetaan otsaan ns kolmannen silmän kohdalle .

Näin tein ja huomasin että taas tarttis vessassa käydä. Menin ja sama homma , reikä lattiassa - oli muutoin kyllä siistimpi vessa kuin edellinen niin ei ollut kauhun sekaista tunnetta.

Temppelissä käynnin jälkeen rupesi aurinko laskeutumaan ja vähän aikaa vielä nähtiin upeita maisemia. Tie mutkitteli välillä keskellä sademetsää ja välillä ihan meren rannassa ja sitten tuli yhtäkkiä täysin pimeää kun aurinko meni mailleen.

Jossain vaiheessa iltaa tai alkuyötä päästiin satamaan ja autolauttaan. Ja ajattelin iloisena että nyt pääsen taas vessaan ja varmaan että ei kai ny autolautassa ole reikävessoja. Mutta ihan järkyttäväähän se oli. Ensimmäinen vessa oli alakerrassa ja todella helpottuneena avasin oven. En mennytkään.
Kivuttiin sitten yläkertaan, matkustamoon ja sielä onneksi oli taas siisti vessa :D  Matkustamossa oli aikamoinen tunnelma, jotenkin. Oli sielä telkkarikin, siinä esitettiin karaoke biisejä 70-luvulta huonohkolla äänentoistolla varustettuna. Lautta natisi, murisi ja heilui , pysähtyi keskelle merta ja ryhtyi kääntymään  ja sitten pysähtyi odottamaan satamapaikkaa.

Bye Bye Bali. Balin valot näkyi kaukana horisontissa. Ja tuli haikea olo .

matkustamo

lauttoja oli monta, kuulemma parikyt lauttaa seilaa jatkuvasti edestakaisin.

Päästiin onnellisesti ja turvallisesti Javan saarelle ja matka jatkui. Eihän me oltu vielä edes puolessa välissä. Jossain vaiheessa yötä kuljettaja pysähtyi sellaisen omituisen näköisen basaarialueen eteen, joka oli mitä ilmeisimminkin yleinen kuljettajien taukopaikka pienine ravintoloineen. Siellä oli muitakin yökulkijoita ja koko ajan soi sama muslimi biisi - kerta toisensa jälkeen. Kuskimme sanoi, että pitää siis tauon , noin puoli tuntia ja että hän jättää jokaisen ikkunan hieman auki kun ei voi pitää autoa käynnissä pelkän ilmastoinnin takia ja että pysykää autossa ja yrittäkää nukkua. Ja että täällä soi toi musiikki tauotta kun on muslimien joku juhla.
 Sitten hän häipyi vastapäisen ravintolan eteen. Ja me tietenkin pysyttiin autossa ja aika kului , meni varmaan tunti ja sitten mun tietenkin piti päästä vessaan.

Vessa oli hyvin merkitty ja löysin perille ihan helposti. Avasin oven ja taas jouduin pohtimaan että uskaltaako tuonne mennä. Vessan seinät oli kyhätty vanerilevyistä ja ajattelin kun ovea suljin (kun oli tosiaan ihan pakko mennä) että kaatuuko koko hökkeli juuri kun olen kyykistymässä sillä reikä oli taas , ei niin todellakaan kutsuvana, lattiassa. Noh, siitä selvisin kuitenkin taas.

Hauskan oloinen ohje jonkin kauhu veskin seinällä.

Ja en kyllä pystynyt nukkumaan yhtään siinä metelissä plus että oli kuuma, todella kuuma kun ilmastointi autossa ei ollut päällä.

Kuljettajamme tuli takaisin suhteellisen virkistyneenä ja taas jatkettiin matkaa. Mua harmitti kun oli säkkipimeää ja en nähnyt Javan saaren upeita maisemia. Jossain vaiheessa tuli uni, se tulee kun on tarpeeksi väsynyt vaikkakin havahtuu vähän väliä tien kuoppaisuuteen.

Yhden kylän tie oli tuhoutunut jostain kohdin rankkasateiden takia. Niinpä kylän asukkaat olivat laittaneet pystyyn laittoman tietullin vastaantulevan kaistan puolelle. Olivat sytyttäneet suuren nuotion siihen kaistalle ja hilluivat siinä ja heiluttelivat valkoisia lippuja. Olin ihan varma että tähän päättyy meidän matka, mutta kuljettajamme kylmän viileesti vaan ajoi eteenpäin ja selitti meille että ei hätää se on vain laiton tietulli jossa kylä kerää rahaa tien kunnostusta varten. Näytti vaan ihan sellaiselta mellakalta joita joskus on nähny meidän uutiskuvissa.

Monen tunnin ja kärsimyksen jälkeen päästiin kuitenkin perille Surabayan lentokentälle. Maksettiin matka kuljettajalle ja lähdettiin hilaamaan itseämme kohti lentokentän ensimmäistä kuppilaa, josta ostettiin kahvia ja syötiin sämpylät. Odotusaikaa koneen lähtöön oli vielä useampi tunti, mikä oli ihan hyvä jotta saatiin vähän palautua 15 tunnin automatkasta .

Lento Jakartaan kesti puolitoista tuntia. Nukuin melkein koko sen ajan.

Jakartan lentokenttä alue on todella iso. Siellä kuljetaan ilmaisilla yhteysbusseilla terminaalien välillä. Kun päästiin koneesta ja saatiin matkatavarat mukaan piti löytää sellainen bussi ja löytyikin . Siinä vaiheessa oli aivan kiljuva nälkä, kauhea väsymys ja tietenkin.... vessahätä.
Bussilla matkustettiin terminaali kakkoseen , josta meidän kone kohti Dohaa lähtisi noin viiden tunnin päästä , pääsin kunnolliseen toilettiin ja mentiin syömään yhteen ravintolaan ja sen jälkeen vaan istutiin ja odotettiin puoliunessa pääsyä eteenpäin.

Lento Jakartasta Dohaan kesti noin 9 tuntia. Mikäs sen mukavampaa kun takanamme istui joku hölösuu mies ,joka aina  kun olin saamassa unen päästä kiinni alkoi kailottamaan omia juttujaan. Rohkeasti käännyin ja sanoin että voisitko ystävällisesti olla hieman hiljempaa kun kaikki muut täällä yrittää nukkua. Hän muisti pyyntöni hetken aikaa .. Jossain vaiheessa hänkin kyllä oli nukahtanut ja saatiin mekin nukkua, kunnes hän taas heräsi ja juttu jatkui :D

Dohassa oli ventta-aikaa vain 3,5 tuntia, sen kesti ihan hyvin torkkuessa penkillä. Vaikka lento-aika kotiin oli vain 6 tuntia niin se tuntui kyllä kaikkein pisimmältä ajalta, sillä kuudesta tunnista pystyin nukkumaan vain kaksi tuntia. Katsoin yhden leffan ja kuuntelin musaa ja siltikään ei aika tuntunut kuluvan.

Mikä tunne se onkaan kun kaiken tän jälkeen näkee lentokoneen laskeutuessa lumiset kuuset ja ymmärtää että kohta ollaan kotona. Se tunne on niin mahtava. Mutta fiilistä tietenkin vähän vei vielä yksi kommervenkki. Kun lentokone on laskeutunut, kapun pitäisi osata viedä kone sen oikealle paikalle niin että kun oven avaa niin ihmiset pääsevät putkea pitkin kävelemään terminaaliin. Tämä kapu oli pysäyttänyt koneen niin ettei ovi auennut. Siinä sitten istuttiin parikyt minuuttia ja odoteltiin vehjettä, joka siirtää lentokonetta puolimetriä taaksepäin.
Lopulta päästiin pois ja ihana tyttäreni oli meitä vastassa.

Ihana oli päästä kotiin ja oikaista selkä sohvalla kahden yön istumisen jälkeen. Voi että kun uni tuli makeasti.