Olin juuri lähtemässä viemään tuotoksia lantalaan, niin huomasin että nyt on jotain ihmehommaa tekeillä - hihna oli siististi tallin oven ulkopuolelle sijoitettuna niin, että se oli laitettu ikäänkuin vähän nurkan taakse. Kummallista ajattelin, kunnes tosiaan huomasin että hihnan päässä ei ole ketään.
Mennessäni lantalaan huomasin sen jäljet vastasataneessa lumessa, joiden vieressä oli jäljelle jääneen hihnan viiva. Ajattelin että sen perään on taas mentävä jos se jää taas johki ryteikköön kiinni. Onneksi aamu oli jo alkanut sarastamaan niin en itse sitten tuttuun metsään taas eksyisi.
Jäljet veivät lantalan takana olevaan kuusikkoryteikköön, johon melkein jäin kiinni kunnes tajusin että kannattaa kontata oksien ali ja näin teinkin. Siitä sitten jäljet veivät syvemmälle metsään.
Metsä on muuten ihana paikka juuri sillon kun aamu rupee sarastamaan ja tarvii vielä otsalampun valoa. Niin hiljaista ja vaimeaa. Oma hengitys vaan kuuluu ja omat aistit jotenkin terävöityy kuuntelemaan. Välillä huutelin sitä ja viheltelin, mutta mitään ei kuulunut eli ei ainakaan vielä ollut jäänyt kiinni mihinkään.
Jäljet veivät lopulta siihen samaan ryteikköön mihin se viimeeksikin oli mennyt. En lähtenyt sinne koska ojassa oli paljolti vettä ja vain ohut jää ilmeisesti. Käännyin takaisin ja huomasin, että se oli tullut jostain kohdin pellon yli takaisin metsään ja lähtenyt toista reittiä takaisin kotiin päin.
Jotenkin määrätietoisen näköiset jolkotusjäljet veivät sitten meidän laidunpellon yli tallin pihalle ja siitä pihalle nurmikon läpi omaan ulkotarhaan. Ja kappas vaan! Siellä hän oli tuore peuran jalka tiukasti suussa ja häntä heilui, että moikka säkin tulit sitte takaisin.
En kyllä voinut olla mitenkään vihainen vaan ihan oikeasti olin niin helpottunut. Ja huvittunut - voin vaan mielessäni kuvitella kuinka se on tullut metsästä pellolle kauheella kiireellä ja mennyt äkkiä omaan tarhaansa ja yrittänyt olla jotenkin huomaamaton. Ja tietenkin olen iloinen siitä, että se tulee kotiin omaan turvapaikkaansa kun on löytänyt jotain erittäin tärkeää .
Irroitin hihnanjämän pannasta ja jätin sen mutustelemaan saalistaan.
Metsässä on siis paremmat eväät kuin kotona, se tuli todistetuksi. Onhan se hienoa että hajuaisti toimii niin hyvin ja tuoksu mikä metsästäjien peuranjämistä lähtee on sellainen että sitä ei voi millään vastustaa. Muistan kerran kun eräs edesmennyt koira toi eräänä keväänä haisevan puolikkaan peuran, jossa oli pää ja etujalat jäljellä, ylpeänä jolkottaen pellon yli ja
ikäänkuin sanoen, että kato mitä MÄ löysin ! (sitä ei annettu kuitenkaan syödä)
 |
| Jyrsitty hihna . |
 |
| Maija ja peuranjalka (tai siis osa jalasta) |
 |
| Hugo on mielummin pihalla, eikä ainakaan yksin lähde muualle kuin naapuriin. |
