Kylmänä kevätaamuna

On kyllä kauhian kylmä kevät. Tänäkin aamuna oli 17 astetta pakkasta, mutta aurinkoa riittää onneksi. Ei ehkä tule sellaista ällöttävää mutakevättä kun aurinko sulattaa lunta pikkuhiljaa päivällä. Ainakin toivon niin . :D

 Ensin tälle tyypille heinää turvan eteen. En päästänyt sitä heti ulos kun oli niin kauhean kylmä ja huomasin että tallin karjakeittiö oli aika kylmä. Siispä lähdettiin Maijan kanssa hakemaan ensin puita ja jotta saadaan tuli takkaan. Ettei vesipumppu jäädy ja halkea, niin kuin eräänä talvena kävi.

Sillä välin kun takassa syttyy kunnon roihu voi vaikka käydä ihailemassa aamua ja aurinkoa, joka kurkisti karjakeittiön ikkunasta sisälle. 

Tallin pihalla käy öisin aikamoinen kuhina kun jänikset käyvät syömässä tallin pihalla olevasta heinäpaalista oman osuutensa. Näköjään. :D

Piipun savu kertoo, että puut olivat syttyneet hyvin niin ei muuta kuin lisää pökköä pesään.

Blogin kirjoituspaikka makuuhuoneen nurkassa, tässä mä ny istun ja näpyttelen. 

Eräs lapsuusmuisto

On yksi tarina, joka on maanitellut kirjoitusta tänne pyykinpesukoneeseen. Ehkä se sitten lopettaa päässä pyörimisen kun sen tänne laitan ja jatkaa pyörimistä täällä :D 

Olen siis tässä viidenkympin ns kriisissä miettinyt ja oikein syväluodannut lapsuuttani ja elämääni, mikä on kuulemani mukaan normaalia. Mielessäni onkin sitten pyörinyt että kuinka se hevoshulluus minuun tarttui ja miten se oikein on pysynyt koko elämäni ajan, vaikka on tapahtunut vaikka sun mitä ihme juttuja. Aina se on ollut sielä taustalla jollakin lailla kuitenkin. Vaikka yritin ns. päästä siitä eroon monen monituista kertaa kun ei ollut mitään mahdollisuuksia käydä missään talleilla. 

Päädyin sitten lopulta ihan varhaislapsuuteni erääseen kesään. Muistan siitä hyvin vähän, mutta jostain kumman syystä tämä hetki ja pieni osa eräästä päivästä on piirtynyt mieleeni erittäin selväksi muistoksi, josta kaikki varmaankin alkoi hevosten osalta. Pieni juttu, ehkä jonkin mielestä aivan mitätön, mutta vaikutti koko elämääni kyllä niin ettei toista tietä enää kuljettu.

Vietimme kesät, ollessani lapsi, isäni mökillä, ihanan järven rannalla. Olin varmaan jotain 3 vuotias sinä kesänä kun tämä tapahtui. Muistan hämärästi, että isäni oli töissä ja äitini sekä sisarusteni kanssa olimme mökillä ja piti päästä kauppaan. Naapurimökkiläinen kertoi että voisimme lähteä heidän kanssaan veneellä järven yli kauppa-autolle. 
En muista venematkasta mitään. Muistan sen kun kävelimme venematkan jälkeen pitkin hiekkatietä ja oli lämmin ihana kesäpäivä. Ja kuumakin oli. 

Seuraavaksi muistan nähneeni tien vieressä vasemmalla puolella valkoisen aidan ja sen takana jonkin suuren hahmon - en oikein tiennyt mikä se oli. Muistan kun joku sanoi että tuolla on hevonen! Se asteli lähemmäksi kun olimme pysähtyneet sitä ihmettelemään siihen tien viereen. Muistan sen kun menin itse lähemmäksi aitaa. Ja hevonen laski päänsä, sitten se laittoi turpansa kädelleni - ja voi miten se tuntui hyvältä ! Se oli niin pehmeä ja ihana ja hevosella oli aivan valkoinen turpa , muutoin se oli ruskea. Muistan sen tunteen , sellaista onnea oli pienen lapsen vaikea käsittää- tuntui että aurinko paistoi sisälläni. Muistan sen vielä kun äitini peljästyneenä sanoi, että varo se voi purra.

Tuo hetki ei kestänyt kuin pari sekuntia ja olin saanut tartunnan hevoshulluudesta. :D

8 vuotiaana sain kuulla, että parin kilometrin päästä kotoa on hevostalli. Voi että tuli kiire. Siellä sitten käytiin katsomassa heppoja ja hienoja sellaisia. Muistan kun siellä katselin niitä karsinoissaan ja karsinoissa oli jopa hevosten nimet ja kaikki! Yksi jäi kyllä mieleeni ja se nimi oli Monday Morning - en silloin tiennyt heti kuinka arvokkaasta eläimestä oli kyse. Ihailin vaan sitä kun se oli niin mahdottoman iso ja katseli mua korvat hörössä. 
Siellä sitten käytiin usein ja tutustuttiin hevosten omistajiinkin , jotka meidän läsnäolosta eivät kauheasti tykänneet ja lopulta meitä kiellettiin sielä käymästä kun kyse oli yksityistallista eikä mistään ratsastuskoulusta. Käytiin kyllä sen jälkeen kilpailuja katsomassa .

Ihana isäni teki minulle kuitenkin puuhevosia kun pyysin , mielikuvitus on onneksi lapsella niin hyvä. Niillä oli hieno ulkotallikin :D Muistan niiden nimiäkin : Pajazzo, Melissa (oli shetilannin poni) ja tietenkin se Monday Morning . Niitä sitten raahailin ympäri pihaa ja kipusin välillä selkään ja ratsastin sekä tietenkin vein niitä laitumelle . Ruokaakin tein niillle, muistan vaan kun harmitti kun ne ei oikeesti syöneet.

Niin se alkoi ja kun 38 - vuotiaana pääsin ensimmäiselle ratsastustunnille olin niin onneni kukkuloilla ja aina kun olin hevosen kanssa, minusta tuntui tältä :

Täydellistä onnea ja aurinkoa. Sielussani asuu hevonen :D