Nyt se iski.

 Kun Jouluhulluus iskee niin ei vaan voi mitään. Kohtaus alkoi tänään. 

Olin koko viikon yrittänyt sitä hillitä ja hokea että 'ei ny vielä, ei ny vielä', mutta eilinen kanteleharjoitus joululauluineen sekä lumen tulo olivat liikaa mun joulumielen hillitsemiseksi, joten annoin periksi.

Toissapäivänä menin ostamaan lankoja mun tuloillaan olevaan villapaitaan niin kaupasta tarttui mukaan styroksikartio. Ostin sen 'että jos vaikka tekee mieli siitä askarrella jotain sitten kun tulee se jouluinnostus ' se siis alkoi aamulla niin vahvana että hain sen kartion ja mietin kuumeisesti että millä mä sen nyt sit koristelen kuuseksi kun muita askartelutarvikkeita en ollutkaan vielä hankkinut - liimaa onneksi oli.

Kolusin kaappeja ja huomasin, että oli jäänyt käyttämättä kaksi servettiä, jotka sopisivat erittäin hyvin kuuseni pohjaksi. Löysin myös rikkinäiset omenakynttilämansetit. Silloin syttyi päässäni joku lamppu ja eikun tuumasta toimeen :D :

Valmista tuli ! Löysin myös kaapista tuon ison omenan joka oli ollut jonkin kukkapuskan koristeena.  Ajattelin että täähän on nyt niin sopiva kun asutaan 'omenakaupungissa'

Tämän homman tehtyäni lähdinkin ruokakauppaan ja ajoin kaupan ohi kun mietin vaan näitä joulujuttuja, että mitäs jos laittaisin siihen takkaan meitin joulupossulle oman paikan ja sen kanssa sinne niitä tonttufiguureita :D Tein sitten U-käännöksen ja pääsin kauppaan ja muistin, kumma kyllä, ostaa kaiken mitä olin menossa ostamaankin. 

Kun pääsin kotiin aloitin taas jouluhullun hommat. Perinteisiini kuuluu että se alkaa verhojen vaihdolla. Otin kaapista ihanat tutut ja rakastamani jouluverhokapat ja silitin ne, mutta kun olin ne kauheella vaivalla saanut paikoilleen niin huomasin että eivät kyllä ollenkaan sovi kun ovat liian lyhyet kapat - ne näytti ihan hassuilta vaikka miten yritin katsoa. No ei voi mitään ja kalusin kaapista sellaiset verhot joita en ollut voinut käyttää entisessä kodissa. Silitin ne ja näiden verhojen alakappa sopi oikein hyvin paikoilleen sen jälkeen kun olin etsinyt alakappaverhojen tangon toisesta kaapista. Mutta, mutta tässä verhosysteemissä oli vain yksi sivuverho. Ripustin sen kuitenkin verhotankooon ja se oli ihan kamalan näköinen toispuoleinen verho ja vedin sen koko ikkunan peitoksi ja leikkasin sen kahtia. Mielestäni ne eivät oikein kyllä olleet siltikään hyvät joten otin ne pois ja kokeilin vanhoja kultaisenvivahtavia entisiä olohuoneen verhoja sivuverhoiksi. Ne sopivatkin ihan hyvin vaikka ei täydellisesti ja jätin ne roikkumaan . 

Sen jälkeen aloitin joulukoristeiden inventaarion ja kun yksi systeemi osuu käteen laatikosta niin sehän pitää laittaa heti jonnekin. Tätä jatkui kunnes laatikoissa oli jäljellä enää joulukuusen koristeita. 

Noissa sinisissä laatikoissa on meidän joulu :D

Possulta puuttu vielä pahnat jotka teen paperisilpusta .

Sillä välin Make oli ollut koko päivän töissä ja kun hän tuli kotiin niin yhdessä huomattiin että verhot eivät kyllä ole mitenkään kivat. Joten otettiin sivuverhot alas , taas kerran , ja laitoin alakappaan kuuluvat sivuverhot takaisin. Ne ovat kyllä noin 30 senttiä liian lyhyet, mutta tällä hetkellä ei voi mitään. :D :D

Tää oli vasta alkusoittoa, kuten olen monena kertana huomannut. Ja saattaapi olla että joudun lähtemään verhokaupoille :D 

Kahden tunnin löytöretki Viljon kanssa

 Ei sitä todellakaan tiedä kun aamulla herää 04.46, että mihin vie meikäläisen askeleet päivän mittaan.  Make kun lähti kaverinsa kanssa jonnekin sienimetsään niin minä ja Viljo päätettiin, että lounaan jälkeen lähdetään mekin vähän seikkailemaan. Yrityksenä oli löytää kuntoradan tuntemattomalta puolelta lampi, jonka olin google kartastosta huomannut.

Löytöretki alkakoon !

Kuntoradalle siis lähdettiin ja tällä kertaa sen sijaan että oltais käännytty vasemmalle niin mentiinkin oikealle. :D ja lähdettiin alamäkeen.

Hetken päästä näin oudon sillan josta lähti polku syvälle metsään. Tässä vaiheessa mulla ei ollut mitään hajuakaan, että mihin polku vie sillalta. Ajattelin vaan että oliskohan joku latureitti hiihtäjille ja käveltiin reippaana sen ohi.

Tie vei sillalle jonka alta meni siis puro ja ajattelin että täähän näyttää hyvältä ja että tuo puro varmaankin vie lammelle ja että tie kääntyy kohta sinne päin.

Viljon johtaessa samoiluamme saavuttiinkin jonkun pellon reunaan jonne tie päättyi. Otinpa järkevänä ihmisenä google kartaston puhelimesta esille ja katsoin että missähän se lampi nyt sitten mahtais olla. Se näytti jonnekin metsään päin joten lähdettiin jonkin näköistä polkua sinne metsään sitten menemään. 

No pieni ja mitätön polkuhan sitten päättyi vähän matkan päästä tiestä, mutta tässä kohtaa kuulin jotain kummallista, joka ei mun mielestäni kuulunut kuvaan ollenkaan. Ikäänkuin tuuli suhisisi lehtipuissa ? mutta sehän ei ollut mahdollista kun puissa ei ollut lehtiäkään. 

Mentiin kuiteskin uteiliaina äänen suuntaan, jolloin mielessä kyllä kävi että jos eksytään tänne metikköön kun ei olla täällä ikinä aikaisemmin oltu. Mutta jatkettiin menoa kun ajattelin että onhan mulla kartta puhelimessa ja saan yhteyden hätäkeskukseen, jolle voin ilmoittaa jos eksyn - että tulkaa hakemaan mut täältä metsästä jostain. 

Jokatapauksessa, tultiin jyrkähkön kallion reunalle, ja ääni kuului nyt paljon kovempaa. Tunnistin sen, se oli veden ääni tai itseasiassa putoavan veden ääni. Innostuin ihan kauheasti, että mitä täällä nyt sit oikein onkaan.

Kallio ei ollut niin jyrkkä etteikö siitä innostunut 53-vuotias olis koiran kanssa päässyt alaspäin varovasti. 

Se mikä siellä kurun pohjalla meteliä piti oli kyllä aika uskomaton ilmestys:

Sit jostain mielen syövereistä muistin lukeneeni netistä että jossain täällä, missä nyt olin, on vanhan myllyn rauniot. Ja sitten tajusin myös että se outo silta, josta meni polku metsään , johti tän rakennelman päälle. Lähdettiin kiireen vilkkaa takaisin päin sillalle ja metsäpolkua pitkin.

Yhä syvemmälle metsään polku meidät vei..

Sitten oltiinkin jo perillä.

Yhden raunion, ehkäpä myllärin tuvan perustusten päälle on kasvanut puita.

Aikamme ihmeteltyä näkymiä lähdettiin kotia päin. Ja vaikka lampea ei nyt sit löydetty niin ihan mukava löytö se tämäkin on. Polku, muuten, jatkuu myllyltä vielä eteenpäin syvemmälle metsään. Kenties joskus pääsen sen lammenkin rantaan.

Kun saavuin kotiin niin avasin heti netin ihmeellisen maailman ja etsin tietoa myllystä ja törmäsin karttaan ja tekstiin jossa mylly on mainittu:

  Maksjoki, Kyrkstad, Vallaa ja Virkkala 1783

Kartan keskustaa halkoo maantie Lohjan kirkolta Virkkalan Ristille, joka on juuri kartan eteläreunan ulkopuolella. Koillisessa tien itäpuolella ovat Maksjoen kylän (Maxjoki by) talot Paila, Braskars ja Kettu. Hiukan matkaa etelämpänä sijaitsee Vallaan (Valby) kylä, jonka talot Suni, Knaapi ja Seppä ovat vielä tiiviinä ryhmänä, kuten myös Virkkalan (Virkby - Virkilä) kylän talot Kässä, Sorkki, Tuusa ja Flaasi lähellä Lohjanjärven rantaa. Isojako oli tehty Lohjalla vuosina 1767-1781, mutta vanhat ryhmäkylät olivat vielä yleensä jakoa edeltäneessä muodossaan. Kyrkstadin ratsutila on aivan kartan eteläreunassa Virkkalan Ristin tienristeyksen vieressä. Siitä jonkin matkaa itään karttaan on merkitty vesimylly Maksjoen varrelle. Mylly on jo Siuntion puolella ja kuului Kokkilan tilalle. Nykyinen Virkkalan taajaman keskusta-alue on asumatonta mäntyjä kasvavaa hiekkanummea.

Timo Alanen - Saulo Kepsu: Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 505. Helsinki 1989. ISBN 951-717-568-X

Paikallishistoriikkia ja lintubongausta

 Eräs henkilö kertoi, että Lohjalaiset ovat 'sisäänpäin lämpiävää porukkaa' jos ei ole lapsia tai koiraa. Mun kokemukseni on kyllä ollut ihan erilainen ja täysin päinvastainen kun pääsääntöisesti kaikki, jotka olen tavannut ovat olleet todella mukavia ja kovasti keskustelleet kaikesta. Näiden kohtaamisten tuloksena olen saanut tietooni aika paljon tämän nimenomaisen paikan historiikista, joka varmaankin kulkee ns suusta suuhun kun en ole vastaavia asioita netin ihmeellisestä maailmasta löytänyt. Löysin kuitenkin pdf tiedoston, jonka nimi on muistaakseni 'Virkkalan kulttuurihistoriallinen inventointi'. Siinä on mainita myös juurikin tästä alueesta, jossa me nyt asutaan ja joka on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi - yhtenäinen 70-luvun omakotitalo asuinalue.

Minä kun olen aina luullut että kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset ovat vanhempia - siis jostain 1800 luvulta .. 

Samaisessa, ylläolevassa selvityksessä, kerrotaan että alue on rakennettu Kyrkstadin kartanon metsämaalle. Tästä on nyt myös siis minulle suullisesti kerrottu, että tällä kohdin , meidän tien toisella puolella ja tien korkeimmalla kohdalla olisi ollut ammoin jopa metsänvartijan mökki . Nyt siinä on siis 70 luvun talo, joka on tällä hetkellä asumaton.

Ja sitten vielä: alueella on ollut Kyrkstadin kartanon hedelmäpuutarha joskus 1800 luvulla, minkä tähden täällä edelleen kasvaa kriikunoita. Eräs naapuri kertoi, että kun rakentaminen täällä alkoi niin niitä oli vielä joka tontilla paljon . Mahtaako tuo meidän kriikuna (jota ensin luulin kirsikkapuuksi) olla alkuperäistä perua? 

Joka tapauksessa on ollut todella mielenkiitoisia keskusteluita alueen alkuperäisten asukkaiden kanssa. He myös kertoivat että meidän talon nimi Koivumäki on peräisin ajalta kun joka tontin pihassa kasvoi paljon koivuja . 

                                    x x x     x x x    x x x    x x x     x x x

Saatiin tehtyä lintulauta (tai Make sai tehtyä) ja näköjään tarpeeseen tuli. Aikamoinen hyörinä on päivittäin ja yhtenä päivänä haravoidessani pihaa huomasin että ovat ihmisiin tottuneita ja suhteellisen lähelle pääsee ennenkuin ne lentävät pois. 

Tänään otin kameran mukaan ja menin seisoskelemaan lintulaudan lähelle ja otin muutaman lintukuvan. Nopeita veijareitahan nuo linnut ovat ja joissakin kuvissa oli vaan lintulauta kun en kerennyt nappia painamaan - niitä kuvia en laittanut tähän :D

Vetisenä alkanut marraskuu jatkuu vetisenä, huomiseksi on luvattu taas vesisadetta.