Joulusuklaata

 Tänä aamuna kun kävin kaupassa niin tuli mieleen, että jotain voisi vielä ihan itte tehdä. Kuivakakkuja en oikein hallitse ja inhoan niiden tekemistä sen takia kun kauheen työn jälkeen menee aina pieleen tai ainakin useinmiten. Kerrankin olin ihan varma että osaan tuosta vaan tehdä ihanan hedelmäkakun jouluksi niin jouduin sen sitten kuorruttamaan suklaalla kun sen ulkonäkö oli aika kummallinen. Mutta ihan hyvää se sitten oli vaikkakin ihan liian makeaa johtuen siitä suklaakuorrutteesta. 

Muistin, että viime jouluna onnistuin aika hyvin tekemään suklaakonvehteja joten lähdin sitten kaupassa etsimään konvehtivuokia - joita ei tietenkään ollut. Oli ainoastaan muffinsivuokia, jotka ovat tähän tarkoitukseen aivan liian isoja.

Suklaata löysin ja ostin 3 tummasuklaa levyä ja 2 valkoista suklaalevyä sekä hasselpähkinärouhetta ja cashew pähkinöitä. Järkeilin että voinhan mä tehdä sen suklaan vaikka pellille ja leikata paloja sekä pakata palat folioon. 

Ei muuta kuin tuumasta toimeen:

Tykötarpeet eli suklaa on pilkottu keraamiseen astiaan joka käy suklaan sulattamiseen mikrossa - olen niin laiska! Oikeaoppinen suklaansulatus tehdään vesihauteessa :D Tässä vaiheessa oli tarkoitus tehdä tuollainen pieni vuokainen suklaalevy kun en yhtään tiennyt että miten paljon sitä sulaa suklaata näistä oikein tulee.

Mikrossa sulattaminen oli tosi helppoa.  300 -450w 30 sekuntia kerrallaan ja aina sekoitetaan välillä kunnes suklaa on sulanut kunnolla. (Kuvassa on vielä jähmeää )

Kunnolla sulaneeseen suklaaseen sekoitetaan pussillinen hasselpähkinärouhetta ja laitoin vielä 30 sekunniksi mikroon jotta rouhe oikein uppoaa suklaaseen ja taas sekoitin.

Siinä vaiheessa huomasin että se pienehkö vuoka oli liian pieni ja tuli kauhee kiire laittamaan uunipellille leivinpaperia. Kiire sen takia kun tää suklaa jämähtää suhteellisen nopeasti. Sain sen kuitenkin kaadettua pellille ja levitettyä mahdollisimman tasaiseksi. Ripottelin cashew pähkinöitä sinne ja tänne ja hieman painelin niitä jotta jäisivät paikoilleen.

Seuraavaksi pääsin työvaiheeseen joka on kenties kaikkein ihanin. :D Eli maistamaan suklaajämiä. AIKA hyvää oli. Valkoinen suklaa hieman pehmentää tumman suklaan voimakkuutta muttei liikaa.

Suklaa oli jähmettymässä terassilla ja hetken päästä menin sitä katsomaan niin olipa jo siinä kunnossa että voisi alkaa leikkaamaan. Eli leikkasin sen siinä vaiheessa kun se ei ollut vielä ns kivikovaa vaan vielä jotenkin taipuisaa. 

Leikkaamien sujui yllättävän helposti. Ihan tahallaan tein erikokoisia paloja, jotta ne näyttää itsetehdyiltä. Enkä edes siis yrittänyt millään viivaimella. 

Sitten pakkasin ne folioon ja säilytän ne pahvipurkissa jääkaapin alaosassa.

Tietysti ne piti kuvata ensin ennen jääkaappiin menoa:

- - - - - 

Olen aikaisemmin kertonut siitä että kun mikään vanha verho tai joku muu ei ole sopinut tänne niin sentään yksi sopii. Ja se on ihana joulupöytäliinani, joka pestynä odottaa pääsyä keittiön pöydälle. 

Hyvää Joulua 🌲

Neulomisterapiaa ja vertaistukea

 Koska koronatilanteen takia olen pääasiassa linnoittautunut kotiin ja kun kaikki harrastukset, joissa kohdattaisiin muita ihmisiä, ovat peruttu niin huomasin Suuri Käsityö lehdessä mielenkiintoisen villapaita ohjeen. Luin sen läpitte ja eipä mielestäni kauhean vaikealta vaikuttanut. Ja vaikka mulla ei ollut sitä lankaa mikä ohjeessa mainittiin, päätin kokeilla tekemistä.  Ja se olikin sitten taas aikamoinen homma :D Arvaat varmaan miten siinä kävi. :D Totesin ensimmäisen villapaidan kohdalla kun olin jo toista hihaa tekemässä, että täähän on varmaan kokoa XXXXXXL :D Olin mielestäni tehnyt kyllä kokoa M mutta en tietenkään ollut todella idioottina ottanut huomioon että 7 veljeslanka on tosiaan paljonkin paksumpaa kuin joku alpakkalanka. 

Ryhdyin sitten vaan purkamaan ja purin sen miehustan kuvioon asti ja rupesin järkeilemään silmukkamäärien kanssa sekä lisäysten kanssa. Neuloin urheasti ja olin jo päättänyt että kun tästä vieläkin tulee ihan liian iso niin voin sen sitten oikeasti neuloa Makelle kun se on jo monta vuotta toivonut tekemääni villapaitaa.  Ja lopulta se olikin sitten ihan sille sopiva ! Ja vielä ihan mieluinen ja aikoo sen kuulemma ottaa mukaan meidän lapinreissuun.

Mutta, mutta, olin niin toivonut itsellenikin tämän tyylistä villapaitaa, joka olisi ihanan lämmin ja jota voin pitää tunturin kupeessa :D  joten aloitin sitten uuden, tällä kertaa menin S koon mukaisesti. Onnistumisen ilo oli kyllä suuri kun tänä aamuna  viimeistelin molemmat villapaidat. 

Terpeuttinen kokemus jouluhulluutta ajatellen, joka tämän takia painui hetkittäin taka-alalle :D kauhee homma oikeasti mutta aika kului hyvin (vähän liiankin hyvin) ja sen voin kyllä sanoa että en ihan heti ryhdy uusia tekemään ;D

Tälläiset niistä tuli:

Vertaistukea olen saanut naapureilta, jotka ovat aivan yhtä innoissaan joulusta kuin minä. Eräskin naapurin avasi ulko-ovensa kun oltiin Viljon kanssa lenkillä, että kato kun olen koristellut jo kuusen. Miten ihana kuusi se olikin. Ja eipä varmaan tarvitse ihmetellä että seuraavana päivänä koristelin meidänkin kuusen. Jouduttiin ostamaan siihen ledivalosarja kun viime vuonna ostamani joulukuusenkynttilät- valosarja ei siihen sopinut ollenkaan millään tavalla. 

Mietin sitten taas vähän aikaa että mitä teen vanhoille valoille kunnes sain ahaa-elämyksen:

Kiinnitin ne puuvajasta löytyneeseen ovilistan palaseen ja laitoin ikkunalle.

Ja sit ne verhot! Vanhat ihanat ja rakkaat joulukapat sain laitettua meidän kuistin ikkunoille ja uudet, nykyään talviverhot, tulivat pari viikkoa sitten. Talviverhot sen takia kun eivät ole niiiiiiin jouluiset ja voivat ollakin koko talven ikkunassa.

Viime perjantaina, eli 4.12., satoi lunta koko päivän joka jopa jäi hetkeksi maahan. Sehän sitten innosti meikäläistä piparkakkujen leivontaan. Oli kyllä niin ihana tunnelma ja sain toteutettua pienen haaveenikin: keväällä kirpparilta löytynyt vanha peltipurkki, joka on samanlainen kuin lapsuuden jouluna, on täynnä pipareita.

Viljoa jo väsyttää tälläinen häärääminen ja ottaa rennosti. Uteliaana seuraa mun edesottamuksia :D

Nyt se iski.

 Kun Jouluhulluus iskee niin ei vaan voi mitään. Kohtaus alkoi tänään. 

Olin koko viikon yrittänyt sitä hillitä ja hokea että 'ei ny vielä, ei ny vielä', mutta eilinen kanteleharjoitus joululauluineen sekä lumen tulo olivat liikaa mun joulumielen hillitsemiseksi, joten annoin periksi.

Toissapäivänä menin ostamaan lankoja mun tuloillaan olevaan villapaitaan niin kaupasta tarttui mukaan styroksikartio. Ostin sen 'että jos vaikka tekee mieli siitä askarrella jotain sitten kun tulee se jouluinnostus ' se siis alkoi aamulla niin vahvana että hain sen kartion ja mietin kuumeisesti että millä mä sen nyt sit koristelen kuuseksi kun muita askartelutarvikkeita en ollutkaan vielä hankkinut - liimaa onneksi oli.

Kolusin kaappeja ja huomasin, että oli jäänyt käyttämättä kaksi servettiä, jotka sopisivat erittäin hyvin kuuseni pohjaksi. Löysin myös rikkinäiset omenakynttilämansetit. Silloin syttyi päässäni joku lamppu ja eikun tuumasta toimeen :D :

Valmista tuli ! Löysin myös kaapista tuon ison omenan joka oli ollut jonkin kukkapuskan koristeena.  Ajattelin että täähän on nyt niin sopiva kun asutaan 'omenakaupungissa'

Tämän homman tehtyäni lähdinkin ruokakauppaan ja ajoin kaupan ohi kun mietin vaan näitä joulujuttuja, että mitäs jos laittaisin siihen takkaan meitin joulupossulle oman paikan ja sen kanssa sinne niitä tonttufiguureita :D Tein sitten U-käännöksen ja pääsin kauppaan ja muistin, kumma kyllä, ostaa kaiken mitä olin menossa ostamaankin. 

Kun pääsin kotiin aloitin taas jouluhullun hommat. Perinteisiini kuuluu että se alkaa verhojen vaihdolla. Otin kaapista ihanat tutut ja rakastamani jouluverhokapat ja silitin ne, mutta kun olin ne kauheella vaivalla saanut paikoilleen niin huomasin että eivät kyllä ollenkaan sovi kun ovat liian lyhyet kapat - ne näytti ihan hassuilta vaikka miten yritin katsoa. No ei voi mitään ja kalusin kaapista sellaiset verhot joita en ollut voinut käyttää entisessä kodissa. Silitin ne ja näiden verhojen alakappa sopi oikein hyvin paikoilleen sen jälkeen kun olin etsinyt alakappaverhojen tangon toisesta kaapista. Mutta, mutta tässä verhosysteemissä oli vain yksi sivuverho. Ripustin sen kuitenkin verhotankooon ja se oli ihan kamalan näköinen toispuoleinen verho ja vedin sen koko ikkunan peitoksi ja leikkasin sen kahtia. Mielestäni ne eivät oikein kyllä olleet siltikään hyvät joten otin ne pois ja kokeilin vanhoja kultaisenvivahtavia entisiä olohuoneen verhoja sivuverhoiksi. Ne sopivatkin ihan hyvin vaikka ei täydellisesti ja jätin ne roikkumaan . 

Sen jälkeen aloitin joulukoristeiden inventaarion ja kun yksi systeemi osuu käteen laatikosta niin sehän pitää laittaa heti jonnekin. Tätä jatkui kunnes laatikoissa oli jäljellä enää joulukuusen koristeita. 

Noissa sinisissä laatikoissa on meidän joulu :D

Possulta puuttu vielä pahnat jotka teen paperisilpusta .

Sillä välin Make oli ollut koko päivän töissä ja kun hän tuli kotiin niin yhdessä huomattiin että verhot eivät kyllä ole mitenkään kivat. Joten otettiin sivuverhot alas , taas kerran , ja laitoin alakappaan kuuluvat sivuverhot takaisin. Ne ovat kyllä noin 30 senttiä liian lyhyet, mutta tällä hetkellä ei voi mitään. :D :D

Tää oli vasta alkusoittoa, kuten olen monena kertana huomannut. Ja saattaapi olla että joudun lähtemään verhokaupoille :D 

Kahden tunnin löytöretki Viljon kanssa

 Ei sitä todellakaan tiedä kun aamulla herää 04.46, että mihin vie meikäläisen askeleet päivän mittaan.  Make kun lähti kaverinsa kanssa jonnekin sienimetsään niin minä ja Viljo päätettiin, että lounaan jälkeen lähdetään mekin vähän seikkailemaan. Yrityksenä oli löytää kuntoradan tuntemattomalta puolelta lampi, jonka olin google kartastosta huomannut.

Löytöretki alkakoon !

Kuntoradalle siis lähdettiin ja tällä kertaa sen sijaan että oltais käännytty vasemmalle niin mentiinkin oikealle. :D ja lähdettiin alamäkeen.

Hetken päästä näin oudon sillan josta lähti polku syvälle metsään. Tässä vaiheessa mulla ei ollut mitään hajuakaan, että mihin polku vie sillalta. Ajattelin vaan että oliskohan joku latureitti hiihtäjille ja käveltiin reippaana sen ohi.

Tie vei sillalle jonka alta meni siis puro ja ajattelin että täähän näyttää hyvältä ja että tuo puro varmaankin vie lammelle ja että tie kääntyy kohta sinne päin.

Viljon johtaessa samoiluamme saavuttiinkin jonkun pellon reunaan jonne tie päättyi. Otinpa järkevänä ihmisenä google kartaston puhelimesta esille ja katsoin että missähän se lampi nyt sitten mahtais olla. Se näytti jonnekin metsään päin joten lähdettiin jonkin näköistä polkua sinne metsään sitten menemään. 

No pieni ja mitätön polkuhan sitten päättyi vähän matkan päästä tiestä, mutta tässä kohtaa kuulin jotain kummallista, joka ei mun mielestäni kuulunut kuvaan ollenkaan. Ikäänkuin tuuli suhisisi lehtipuissa ? mutta sehän ei ollut mahdollista kun puissa ei ollut lehtiäkään. 

Mentiin kuiteskin uteiliaina äänen suuntaan, jolloin mielessä kyllä kävi että jos eksytään tänne metikköön kun ei olla täällä ikinä aikaisemmin oltu. Mutta jatkettiin menoa kun ajattelin että onhan mulla kartta puhelimessa ja saan yhteyden hätäkeskukseen, jolle voin ilmoittaa jos eksyn - että tulkaa hakemaan mut täältä metsästä jostain. 

Jokatapauksessa, tultiin jyrkähkön kallion reunalle, ja ääni kuului nyt paljon kovempaa. Tunnistin sen, se oli veden ääni tai itseasiassa putoavan veden ääni. Innostuin ihan kauheasti, että mitä täällä nyt sit oikein onkaan.

Kallio ei ollut niin jyrkkä etteikö siitä innostunut 53-vuotias olis koiran kanssa päässyt alaspäin varovasti. 

Se mikä siellä kurun pohjalla meteliä piti oli kyllä aika uskomaton ilmestys:

Sit jostain mielen syövereistä muistin lukeneeni netistä että jossain täällä, missä nyt olin, on vanhan myllyn rauniot. Ja sitten tajusin myös että se outo silta, josta meni polku metsään , johti tän rakennelman päälle. Lähdettiin kiireen vilkkaa takaisin päin sillalle ja metsäpolkua pitkin.

Yhä syvemmälle metsään polku meidät vei..

Sitten oltiinkin jo perillä.

Yhden raunion, ehkäpä myllärin tuvan perustusten päälle on kasvanut puita.

Aikamme ihmeteltyä näkymiä lähdettiin kotia päin. Ja vaikka lampea ei nyt sit löydetty niin ihan mukava löytö se tämäkin on. Polku, muuten, jatkuu myllyltä vielä eteenpäin syvemmälle metsään. Kenties joskus pääsen sen lammenkin rantaan.

Kun saavuin kotiin niin avasin heti netin ihmeellisen maailman ja etsin tietoa myllystä ja törmäsin karttaan ja tekstiin jossa mylly on mainittu:

  Maksjoki, Kyrkstad, Vallaa ja Virkkala 1783

Kartan keskustaa halkoo maantie Lohjan kirkolta Virkkalan Ristille, joka on juuri kartan eteläreunan ulkopuolella. Koillisessa tien itäpuolella ovat Maksjoen kylän (Maxjoki by) talot Paila, Braskars ja Kettu. Hiukan matkaa etelämpänä sijaitsee Vallaan (Valby) kylä, jonka talot Suni, Knaapi ja Seppä ovat vielä tiiviinä ryhmänä, kuten myös Virkkalan (Virkby - Virkilä) kylän talot Kässä, Sorkki, Tuusa ja Flaasi lähellä Lohjanjärven rantaa. Isojako oli tehty Lohjalla vuosina 1767-1781, mutta vanhat ryhmäkylät olivat vielä yleensä jakoa edeltäneessä muodossaan. Kyrkstadin ratsutila on aivan kartan eteläreunassa Virkkalan Ristin tienristeyksen vieressä. Siitä jonkin matkaa itään karttaan on merkitty vesimylly Maksjoen varrelle. Mylly on jo Siuntion puolella ja kuului Kokkilan tilalle. Nykyinen Virkkalan taajaman keskusta-alue on asumatonta mäntyjä kasvavaa hiekkanummea.

Timo Alanen - Saulo Kepsu: Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 505. Helsinki 1989. ISBN 951-717-568-X