Aamupäivän retki lumottuun metsään eli Paavolan tammelle

 Viljon kanssa on kiva retkeillä kun automatkat sujuvat jo aikas hyvin. Hieman vastalausetta kuuluu aluksi, mutta ilmeisesti se huomaa sitten,että parempi vaan olla ja nauttia vaihtuvista maisemista. Ja on sitten kyllä ihan tyytyväinen oloonsa. Alusta asti nimittäin päätin että Viljo pitää totuttaa autossa matkustamiseen kunnolla koska haluan sen aina mukaani ns. seikkailuihin - enkä halua jättää sitä aina yksin kotiin.

Google - kartaston mukaan ajomatka oli vielä suhteellisen lyhyt, 12 km, mutta mielenkiintoinen koska ajetaan ensin Jalassaaren läpi Lohjansaareen. Tuli siis nähtyä aivan ihania järvimaisemia muusta luonnosta puhumattakaan.

Silta Jalassaareen oli pieni ja sujahti melkeen huomaamatta ohi, mutta kun päästiin Lohjansaaren sillalle niin oli pakko pysäyttää auto ja ottaa pari kuvaa 

Ja sitten oltiinkin jo perillä Paavolan tammen alueen pysäköintipaikalla ja mietin että ei se paavolan tammi vissiinkään ainoa hieno puu näillä main ole.

Pysäköintipaikalla oli selkeä opaste että minne päin pitäis lähteä ja arvatenkin täälläkin on hieno luontopolku. Mietin että ihanaa kun on siis helppo kävellä koirulin kanssa. 

Yhtäkkiä tuli eteen kallio joka ei ollut jyrkkä ja ihmettelin että minne se polku katosi ja että mihin päin tästä nyt mennään sitten. Jatkoin kuitenkin eteenpäin. Kallionkupeessa on viinitila jonka rakennukset näkyvät kalliolta ja olivat ihanan vanhoja.

Kallion toisessa päässä oli taas merkintä että olen oikealla polulla.

Metsä, jonka siimekseen mentiin oli todella kaunis ja kaikkea tuli taas ihmeteltyä

Todellakin hyvin merkitty reitti, mutta onkohan vielä pitkä matka. Tästä eteenpäin alkoi tukeva pitkospuu-polku joka vei syvemmälle metsään pienen puron yli.

Tuolla, tuon metsikön takana se on. Unelias tammi. Siis tunnelma tässä kohtaa oli sellainen että ikäänkuin olisi siirtynyt jonnekin kauas, ehkä satuun, ehkä uneen tai johonkin. Tää mystisyys tuntui luissa ja ytimissä.

siellä se on toisten puiden takana, kätkössä. 

En voinut muuta kuin tuijottaa, suukin varmaan aukesi. 

Huomasin että puun takana on kaksi ihmistä jotka halasivat sitä. Myöhemmin selviää keitä he olivat. Lähtivät kyllä melkein heti pois ja sain olla yksin Viljon ja tammen kanssa. Oli aivan epätodellinen tunne ja oli aivan hiljaista.

Puun ympärille on rakennettu pitkospuut, 

joita pitkin pääsi tammen lähelle.

selkääni pitkin meni kylmät väreet kun kosketin tammea

'voitaisko jo lähteä'

Puun halailijat olivat tulleet Ranskasta, tyttö on vaihto-oppilaana Suomessa ja hänen poikaystävänsä oli kyläilemässä. Sain heidät vahingossa kiinni polulta kun he liukastelivat metsäpolulla. Pääsin puhumaan englantia :D 

Kotiin päin.

Parkkipaikalla jo huomasin miten sitä voi ihminen ryvettyä. Onneksi näiden housujen alla oli paksut legginsit jotta pystyin riisumaan ne jaloista ennen autoon menoa.

Olin ilmeisesti ollut niin lumoutuneena lumotussa metsässä, että en ollut huomannut että metsä oli a)märkä ja b) polku erittäin mutainen. Lenkkarit olivat kuitenkin aika puhtaat :D